Viikko oli juoksun suhteen alimittainen, pidin ma-ti lepo päivät. Ke-pe perusmättöä sillä poikkeuksella että torstaina kotiin juostessani vastaan tulivat juosten TeppoM ja Suomen Vahvin mies, olivat järvenkierrolla.  Lauantaina menin vkfysioon juoksumatolle ja juoksin siinä tunnin verran. Sattumalta kutomolla olikin "avoimet ovet" tempaus ja sain salilaitteiden käytössä opastuksen Niämiseltä niin siinä vierähti mukavasti toinenkin tunti. Sunnuntaina oli vuoden ensimmäinen puistojuoksu ja juoksin kaksi kierrosta. Omalla ajan otolla sain ajaksi 47,28min. Ihan hyvä juoksu ja ilmakin oli ihan ok. Jonkun aikaa on ollut hieman kipua nivusissa ja pitänee lekurille aika tilata heti huomenna. Enää viisi viikkoa 24h juoksuun ja asettamani tavoite tuntuu nyt aika kovalta mutta onhan tässä vielä aikaa viimeistellä pääkoppa ja kunto kohdalleen, vatsa ja pää sen lopulta ratkaisee kuinka koitoksessa käy. Käykäähän juoksemassa ja hiihtämässä. Lisää tsemppiä hiihdon 24h treeneihin  NIämiselle, JP:lle ja SamiKu:lle.