Ma-To välillä tuli 100km juostua perusjuoksua ja ilma muuttui puolesta viikosta talvisemmaksi ja sunnuntain lenkki tuli juostua -14 asteen  pakkasessa. Loppiaisena tuli vietettyä valoisa aika metsätöissä Tapani myrsky kun kaatoi muutaman puun niin että minun ei sitä tarvinnut tehdä.Sopivasti meni myrskyssä vain kolme isoa puuta nurin, niistä saa sitten ensi vuoden polttopuut. On se metsätyö näin tottumatta kovaa työtä, varsinkin kun se yksi puu oli kaatunut aika huonoon ja hankalaan paikkaan, isojen tuorerehu paalien päälle. Ne toiset rungot jäi vielä metsään, mutta hyvään paikkaan minun kannalta, lähes tien viereen. Myös tuota keskikroppaa pitäisi vahvistaa sillä niitten lihasten merkitys korostuu kun ollaan juostu tuollainen yli 12h sillä sen jälkeen juoksu ryhti kummasti lyssähtää ja alkaa tuntumaan kaikenlaista selkä ja vatsa vaivaa. Vuorokauden juoksun ME tulos on, muistaakseni, 303km  Yannis Kouroksen juoksemana. Jos nyt kuitenkin omalla kohdalla  pääsisi edes tuohon 235km niin se riittäisi minulle. Japanissa juostava Sakura-MIchi 250km nature run on myös alkanut kiinnostaa , sekin on kutsu kilpailu SP:n tapaan.